Uuden vuoden kyttääjä

Sieltä kuuluu pauketta, vaikkei kello ole viedä edes kuusi. Skandaali! Onneksi Elli vahtii, mitä naapurustossa tapahtuu.

Sälekaihtimet hiukan kärsivät kyttääjä-Ellin kurkisteluinnosta. Tai oikeastaan vielä enemmän ne kärsivät Mäykysen rämppäysvimmasta. Mäykynen rämpyttää sälekaihtimia ihan vain huomiota saadakseen: etenkin kesäaikaan se on oiva keino ilmoittaa, että nyt olisi korkea aika päästä ulos. Kun suurin osa sälekaihtimistamme on vieläpä ikkunan päällä olevaa mallia, ne eivät valitettavasti ole ihan viimeisen päälle hienoja. Uusiinkaan ei toisaalta viitsisi investoida, koska voi arvata, että niihinkin saattaisi tulla kulutuksen jälkiä suorastaan uskomattoman nopeasti.

Ellin tyyli on sälekaihtimille paljon hellävaraisempi, Elli ihan vain kurkistelee kaihtimien välistä. Oikeaoppiseen kyttäykseen ehkä vielä kuuluisi hiukan hienovaraisempi sälekaihtimien raottaminen, sillä harvoin kai kyttääjämummot koko päätään tunkevat näkyviin. Mutta eipä Elli mikään mummo olekaan, vaan pikemminkin lupaava kyttääjäharjoittelija, joten ihan täydellisyyttä ei suoritukselta vielä voikaan vaatia.

Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille!

Kynttilän Taigaa

Henkilökunta teki Citymarketissa heräteostoksen, kun bongasi kynttilähyllystä Taiga-lyhdyn, jota mainostettiin lapsiperheisiin ja lemmikkitalouksiin sopivaksi: kynttilä sammuu, jos se kaatuu. Lyhty ei oikeasti ole kynttilä lainkaan, vaan kuori vaihdettavalle öljysäiliölle. Eihän tätäkään toki kokonaan yksin uskalla jättää, mutta sille rohkenee sentään hetkeksi kääntää selkänsä tai vaikkapa katsella samalla vieressä televisiota. Kynttilää meillä on voinut polttaa vain, jos sitä on herkeämättä tuijottanut. Ai miksi?

Kuva selittänee henkilökunnan kynttiläahdistuksen syyn. Mäykysen mielestä kynttilä on lähes naapurin mustaan kissaan verrattavissa oleva vihollinen, jota on paras käydä tuttavallisesti lätkimässä. Elli ei tietenkään tekisi mitään vastaavaa, koska tulella leikkiminenhän on vaarallista. Mäykynen on valitettavasti vähemmän kuulianen kissakansalainen, mutta onneksi huitomisinnostuskin on jo laantumaan päin, ja henkilökunta on rauhassa saanut nauttia kynttiläkorvikkeestaan.

Joululahjariemua

Joulupukki muisti Elliä ja Mäykystä muutamalla paketilla: selvästi kaksikko on osannut riehua kiltisti. Elli löysi heti itselleen mieluisan lahjan.

Täh? Ettekö te saaneet omia lahjoja?

Hyvää joulua!

Tärkeää ravitsemustutkimusta

Mäykynen ja Elli ovat innoissaan, sillä Waltham Centre for Pet Nutrition on tehnyt aivan uraauurtavan tieteellisen tutkimuksen: Hewson-Hughes et al. 2012. Consistent proportional macronutrient intake selected by adult domestic cats (Felis catus) despite variations in macronutrient and moisture content of foods offered. Journal of Comparative Physiology B

Tässä tutkimuksessa on todettu, että kun kissalle tarjoilee vaihtelevasti erilaisia kissanruokia, joissa on sekä märkäruokaa että kuivaruokaa, kissa osaa järkevästi valita ruoista sellaiset, että se saa ravitsemustarpeensa kannalta ihanteellisen määrän proteiinia, rasvoja ja hiilihydraatteja. Jos Elli ja Mäykynen osaisivat käyttää printteriä, tutkimus olisi luultavasti jo liimattuna ruokakaapin oveen, sillä saattaahan olla, ettei henkilökunta aina muista kaikkea lukemaansa. Ensi kerralla kun joku epäilyttävä kalamössö jää syömättä, se johtuu yksinkertaisesti vain siitä, että Mäykysen ja Ellin herkkääkin herkemmästä ravintobalanssista ei satu sillä hetkellä puuttumaan yhtään kalaproteiinia. Jos taas kauniin punaiset herkkutikut häviävät hetkessä parempiin suihin, niin esimerkiksi väriainevajaus saattaa olla akuutti ongelma ja herkkutikkuja tarvitaan kiireesti lisää, jotta kissaparkojen terveys ei vaarantuisi.

Itseasiassa tutkimuksessa oli mukana vain kissojen märkäruokaa ja kuivaruokaa eikä herkkutikkuja sen paremmin kuin esimerkiksi sipsejä tai rakaa lihaa. Mäykynen ja Elli kuitenkin uskovat, että tutkimus on laajasti sovellettavissa kaikkeen syötävään ja olisi oikeastaan enää turhaa rahanhaaskausta tehdä tästä mitään lisätutkimuksia. Tässähän jo kiistattomasti on osoitettu, että kissa osaa itse koostaa itselleen järkevän ruokavalion.

Mäykynen ja Elli haluavat sydämellisesti kiittää tutkimukseen osallistuneita kissoja! Tutkittavat kissat ovat selvästi antaneet kaikkensa, jotta on saatu näin hienoja tuloksia.

Mäykynen tietää, että tällä hetkellä Royal Canin raksut tasapainottaisivat herran ravitsemusta. Sen sijaan Animonda Carny Exotic jäi juuri lautaselle, koska strutsinlihamössöstä ei nyt ollut puutetta.

Sylikissan ainesta?

Paparazzi kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Mäykysen blogi julkaisee yksinoikeudella ensimmäisen (ja viimeisen?) sylikuvan Ellistä. Neiti taisi epähuomiossa valita h-y-v-i-n oudon lepopaikan.

Kootut syyssähellykset

Henkilökunta huomasi, että Mäykysen ja Ellin kuulumisia on taas kaipailtu. Koko blogimaailman seuraus on ollut jo useamman kuukauden henkilökunnalta ihan rempsallaan, koska nettiselain Safari kesäisessä päivityksessään tuhosi koko oivan RSS-syötteiden seurantajärjestelmän ja siitä lähtien blogien seuraus onkin sitten ollut hyvin huonolla tolalla. Joku voisi tietysti kuvitella, että oman bloginsa löytäisi ilman RSS-syötteitäkin, mutta jotenkin sekin on tässä kaiken kiireen ja tohinan keskellä jäänyt vähäiselle huomiolle.

Mäykysen ja Ellin elämä jatkuu entiseen malliin. Tiivistelmänä voimme käsitellä tässä viimeisen viikon tapahtumia, jotka oikeastaan aika osuvasti välittävät koko syksyn vauhdikkaat bengalitunnelmat. Itsenäisyyspäivän kunniaksi Mäykynen maisteli syklaamia, kaunista punaista joulukukkaa, jonka henkilökunta sai lahjaksi. Tässä vaiheessa piti tietysti googletella, kuinka tappavan myrkyllisestä rehusta on kyse. ASPCA:n nettisivut kertoivat, että syklaami sisältää saponiineja, jotka aiheuttavat lisääntynyttä syljeneritystä, oksentelua ja ripulia sekä suurina määrinä nautittuna rytmihäiriöitä, kouristelua ja kuoleman. Aika hurjan kuuloista, mutta Mäykysen syömää kukanpalaa ei hyvälläkään mielikuvituksella voinut kutsua suureksi ja edes huonovointisuus ei herraa näyttänyt vaivaavan, joten henkilökunta päätteli, ettei suurempaan huoleen ollut aihetta. Kukka tosin siirrettiin suljetun oven taakse, jotta henkilökunnan ei seuraavaksi tarvitsisi alkaa etsiä itsenäisyyspäivänä päivystävää eläinlääkäriasemaa.

Myös lumitöitä täällä on jouduttu tekemään ahkerasti samalla kun keittiön ikkunan takana tuohtunut Mäykynen on vaatinut osallistumisoikeutta kyseiseen hupiin. Oikeasti Mäykynen ei kunnon pakkaskeleillä viihdy ulkona niin kauaa, että puoliakaan lumista saataisi luotua, mutta sehän on ihan epäoleellista. Silti on suuri vääryys, että Mäykynen ei pääse ulos, jos henkilökunta hengailee ihan ikkunan alla. Herran mielenrauha järkyttyi tällaisesta niin pahasti, että keittiötasolla ollut lasi putosi ihan vahingossa lattialle. Oho, hups, kun tassu onnistui vahingossa koukkaisemaan lasin lattialle ja edelleen tuhansiksi sirpaleiksi. Mission accomplished: harvoin henkilökunta tulee niin vauhdikkaasti sisälle.

Entäs sitten Elli? Neiti on keskittynyt olemaan kiltti ja söpö – ainakin aika usein. Linnan juhlia seurannut henkilökunta havahtui eteisestä kuuluvaan kamalaan ryminään. Mäykystä ei voinut syyttää, sillä herra veteli sikeitä kaikessa rauhassa olohuoneen sohvalta. Jotenkin kuitenkin eteisen kaapissa ollut kori oli pudonnut lattialle ja kaikki pipot, lapaset ja muut satunnaiset sälät olivat pitkin ja poikin eteistä. Ehkä syynä oli paikallinen raju maanjäristys tai sitten kenties paikalta vauhdikkaasti poistuneella Ellillä oli osuutensa tapahtumaan.

Elli on muutenkin mestari katoamistempuissa - neiti on hukassa lähes päivittäin. Muutama päivä sitten neitiä taas ahkerasti etsittiin: sauna, sänky, kiipeilypuu ja muut vakipaikat oli jo tarkistettu, mutta neitiä ei näkynyt. Tässä vaiheessa avuksi otettiin kissojen ruokakaappi, yleensä sen oven avaus on nopein keino löytää kadoksissa olevat kissat. Nyt Elliä ei edelleenkään näkynyt, mikä alkoi olla jo vähintäänkin outoa. Tässä vaiheessa päätettiin vilkaista terassillekin, missä kaksikko oli jonkin aikaa sitten ollut, mutta ei, ei näkynyt kirpsakassa kymmenen asteen pakkasessa hytisevää Elliä oven takana. Pakkohan sitä oli kuitenkin käydä terassi vielä tarkemmin tutkimassa, vaikka henkilökunta oli jokseenkin varma, että kaksi kissaa oli mennyt ulos ja sama määrä rynnännyt hetkeä myöhemmin kilpaa juosten sisälle. Siellähän neiti oli kuitenkin hyvin keskittyneenä terassin hiirinurkassa kuuntelemassa pää kallellaan mahdollisia rapinoita. Jos joku nyt on huolissaan, että Elli vielä joskus vahingossa unohtuu pidemmäksikin aikaa terassille, niin ei hätää: kun Elli todella haluaa sisään, niin se kyllä kuuluu varmasti naapuriinkin asti. Tämä ei edes ole liioittelua, naapuri kerran ohimennen mainitsi, että heidän koiransa välillä pelkää, kun meidän kissat juttelevat terassilla.

Oravakuulumisia

Henkilökunta on ajoittain miettinyt, miten pienelle Korkeasaareen kiikutetulle pikkukurrelle kävi. Tänään sähköpostiin sitten tupsahtikin odotettu maili:

Hoitolaan tuomanne oravapoika kasvoi isoksi, ja aikansa ulkohäkissä muiden pikkuoravien kanssa kiipeilyä ja oravanelämää harjoiteltuaan se pääsi luontoon muutaman muun nuoren oravan kanssa 10.8.2012.

Mäykysen ja Ellin henkilökunta haluaa kiittää Villieläinhoitolaa pikkuoravan hoidosta ja toivottaa kurrelle onnea tulevaisuuden seikkaluihin.

Missä on hra Mäykynen?

Henkilökunta huomasi ettei Mäykysen nassu ole esiintynyt herran nimikkoblogissa sitten huhtikuun. Kamalaa! Missä Mäykynen siis on piileksinyt?

Niin että oliko jotain asiaakin? Jos telkkarista katsotaan vain jotain roskaa, niin parempi seikkailla ruudun jännemmällä puolella.

Tai sitten ei, sillä sekin voi käydä hiukan pitkäveteiseksi. Liian kauaa ei auta piileskellä. Eihän sitä karismalleen mitään voi, vaan auttamattakin katsojan huomio kiinnittyy oleellisimpaan.

Sadepäivän laatikkounet

Sadepäivää on vietetty rauhallisissa merkeissä: päivän pikaisen ulkoilun jälkeen Mäykynen ja Elli ovat lähinnä torkkuneet. Jo jonkin aikaa on ruokapöydällä lojunut pieni pahvilaatikko. Sellaista hetkeä täällä ei oikeastaan olekaan ettei jossain nurkassa olisi pyörimässä vähintään yksi laatikko. Zooplus toimii näiden hovitoimittajana, mutta välillä UPS, DHL tai muut kilpailijat kantavat näitä Mäykysen ja Ellin iloksi muualtakin. Tämä kyseinen pikkulaatikko on toistaiseksi jäänyt melko vähälle huomiolle, koska sen pikkuruinen koko, 15 cm x 20 cm aiheuttaa käytölle tiettyjä rajoituksia.

Ensin Mäykynen päätti ottaa laatikon sadepäivän projektikseen ja yritti askarrella siitä pienen poikamiesboksin. Melko pian kulman nakerrus kuitenkin ilmeisesti osoittautui toivottomaksi tehtäväksi ja herra totesi ettei remontti nyt auttaisi tekemään tästä tilaihmeestä herran mittoihin sopivaa päiväunilaatikkoa.

Eipä kestänyt kauaakaan, kun Elli ilmaantui paikalle tutustumaan hylättyyn kohteeseen. Aikansa neiti pyöri laatikossa, asetteli jalkojaan ja avot! Edes mittatilaustyönä ei varmasti saisi paremmin istuvaa laatikkoa. Ilmeisesti verenkierto jalkoihin sujui ahtautumisen jälkeen vielä hyvin, sillä neiti otti uudessa pikkuboksisaan pitkähköt kauneusunet.

Operaatio pikkukurren pelastus

Henkilökunnan ensimmäinen lomapäivä ja heti sattuu ja tapahtuu. Iltapäivällä Mäykynen viihtyi kumman hiljaa terassilla ja johan piti käydä ihmettelemässä, mikä siellä niin kiinnostaa. Siellähän herra vaaniskeli pihalla pienen pientä oravaa. Mäykysen mielestä juuri sopivan tuore pais... siis oikein ihana kurre. Henkilökunta seurasi oravan hieman huteranpuoleista vaellusta nurmikolla ja haki sille pari pähkinää, vain todetakseen, että pikkuinen oli vielä selvästi liian vauva syömään mitään niin isoa ja kiinteää.

Henkilökunta päätteli, että emo olisi luultavasti lähistöllä ja kurre jätettiin rauhaan ja Elli ja Mäykynenkin siirettiin terassilta sisätiloihin, jotta emo uskaltaisi tulla sitä hakemaan.

Kun ympärillä tapahtui jotain, jaksoi pikkukurre olla virkeä, mutta lämmin auringonpaiste alkoi nopeasti väsyttää pientä. Lopulta vauvaorava jäi nukkumaan pihalaatoituksen reunaan. Henkilökunta kävi välillä ikkunasta seuraamassa tilannetta, sillä orava tuntui aika pieneltä seikkailemaan yksin niinkin pitkiä aikoja.

Välillä kurre mönki pieniä matkoja ja sitten uni taas jatkui. Äitiä ei valitettavasti näkynyt, mutta lopulta pihalle lensi harakka kärkkymään helppoa saalista. Mäykysen mielestä ilmiselvää, että jos hän ei saa toimia kurren henkivartijana, niin huonostihan siinä noin pienen käy. Mäykysen apuun ei silti turvauduttu, vaan henkilökunta kävi itse hätistämässä harakan pois.

Vauvaoravaa ei uskallettu käydä hakemassa turvaan, kun niin paljon kirjoitellaan ihmisistä, jotka avuliaisuuttaan käyvät turhaan "pelastamassa" emojen piilottamia poikasia, jotka todellisuudessa ovat kaikkea muuta kuin hylättyjä. Harakan ilmaantuminen kuitenkin huolestutti ja googlettelun jälkeen henkilökunta soitti Korkeasaareen tiedustellakseen pitäisikö jotain tehdä. Siellä todettiin, että yksikseen pihalla nukkuva pikkukurre, jonka kävelytaitokin oli vielä hiukan hakusessa, ei todennäköisesti selviäisi pitkään, vaan orava neuvottiin pakkamaan pahvilaatikkoon ja tuomaan Korkeasaaren lipunmyyntiin. Henkilökunta oli positiivisesti yllättynyt, että Korkeasaari tarjoutui heti ottamaan hoiviinsa näinkin yleisen pikkueläimen.

Tuumasta toimeen, pahvilaatikkoon laitettiin pyyhe pehmusteeksi ja laatikon päälle pisteltiin ilmareikiä. Oravan pyydystys oli enemmän kuin helppoa, pikkuinen tuli kiinnostuneena suoraan roikkumaan henkilökunnan käsiin ja hampaita vauvalla ei tainnut vielä ollenkaan olla. Ruiskulla yritettiin Korkeasaaren neuvojen mukaan varovasti juottaa hunajavettä, sillä pikkuinen oli ollut auringossa jo aika tovin. Vesi ei kuitenkaan oikein maistunut, joten juottaminen päätettiin jättää väliin, sillä Korkeasaaressa olisi kuitenkin enemmän asiantuntemusta pikkukurren hoitoon.

Mäykystä ja Elliä oudosti rapiseva pahvilaatikko kiinnosti suunnattomasti, mutta jostain ihmeen syystä tällä laatikolla ei saanut leikkiä. Mäykynen ei ihan ymmärätnyt, miksi ihmeessä kurrea piti lähteä ajeluttamaan jonnekin leijonien ruoaksi? Kyllä herra olisi ihan itsekin osannut yhdestä oravasta huolehtia.

Korkeasaaressa orava luovutettiin lipunmyyntitiskillä ja siellä täytettiin myös paperi, jossa kysyttiin kaikenlaisia taustatietoja löytöpaikasta, eläimen kunnosta ja löytöolosuhteista. Lopuksi raksittiin, että henkilökunta toivoo kuulevansa pikkuisen kohtalosta. Nyt täällä pidetään peukkuja, että oravavauva selviää ja pääsee kasvettuaan palaamaan takaisin luontoon.

Neljävuotiaan Kickeroo-leikit

Kuinkas sattuikaan, 28.3 meni henkilökunnalta ihan noin vaan huomaamatta ohi. Mäykysen mielestä aika anteeksiantamaton moka, sillä se oli tärkeä merkkipäivä. Silloin herra Joonas Wilbert Mäykysellä oli syntymäpäivä! Kokonaista neljä vuotta tuli jo täyteen eli kai Mäykysen voi oikeastaan todeta olevan jo kunnioitettavassa keski-iässä. Tosin Mäykysen mielestä hänen ikänsä on aina ollut hyvin kunnioitettava kuten oikeastaan kaikki muutkin häneen liittyvät asiat.

Onneksi sentään Mäykysen innokkaat blogilukijat lahjoivat herraa juuri sopivasti syntymäpäivän nurkilla. Pari viikkoa sitten Mäykynen sai postissa paketin Kerttu-kissalta ja Kertun henkilökunnalta. Kerttulle oli Mäykysen blogin innoittamana ostettu Kong Kickeroo -lelu, mutta Kerttu ei ollu mennyt edes lähelle lelua. Harmi juttu sinänsä, vaikka totuus onkin, ettei Mäykystä harmita yhtään. Herra  mielellään vastaaottaa kaikki hyljeksityt Kong-lelut, sillä Mäykynen jaksaa edelleen olla merkkiuskollinen näille. Kertun Kickeroo on perntumallia, mutta sepä ei Mäykystä tuntunut ollenkaan haittavan. Niin no, lelu oli kyllä osoitettu kirjekuoren mukaan myös nti Ellille, mutta Mäykynen taisi päättää, että Ellin sai samaisessa kuoressa tulleen pienen huopapallon. Reilu jako puoliksi siis ja sitä paitsi onhan Elli sentään saanut pari kertaa kokeilla Kickeroon tappamista, joten ainakin melkein tasa-arvoisesti jaetut leikkivuorot. 

Huopapallot ovat Kertun lempileluja ja siksi sellainen haluttiin lähettää myös Mäykystä ja Elliä ilahduttamaan. Mäykysten mielestä pienet huopapallot ovat, kröhm... hiukan tylsiä. Elli sentään innostui tästä vastaavasti kuin kaikista pienistä palloista ja hiiristä, joita on kiva täppäillä sohvan ja muiden matalien huonekalujen alle.

Mäykynen ja Elli kiittävät uusista leluistaan Kerttua ja tämän henkilökuntaa! Mäykynen esittelee kuinka hellään hoivaa Kickeroo täällä saa. Henkilökunta tosin heti perään paljastaa, että kuvasta ei ihan täysin välity leikin luonne, vaan seuraava vaihe leikissä on tiukat takajalkapotkut ja sen jälkeen Kickeroota voikin repiä hampailla.

Päällysneidin pääsiäinen

Viime viikon henkilökunta vietti pääsiäislomaa ja Mäykynen ja Elli olivat vakihoitopaikassaan riehumassa. Aamupala oli tarjoiltu Ellin vaatimuksesta noin kello viisi ja viimeisenä yönä ei kai juuri oltu nukuttu, koska kaksikko oli hillunut ympäri kämppää ja vaaninut ilmastointikanavan päällä katolla raakkunutta varista. Lisäksi Mäykynen oli kaatanut kukkaruukkupinon, kun ei ollut mielestään saanut tarpeeksi huomiota. Kaikin puolin tavallista bengalielämää siis. Ihme ja kumma Mäykynen ja Elli tuntuivat kuitenkin edelleen olevan jatkossakin tervetulleita hoitopaikkaansa. Söpöydellään saa ilmeisesti paljon anteeksi.

Nähtävästi viikko oli kuitenkin ollut myös kaksikolle raskas, sillä hoidosta haettaessa Elli nukkui varmasti ainakin tunnin henkilökunnan sylissä ja aivan täysin vapaaehtoisesti. Ellihän ei siis KOSKAAN tule syliin vapaaehtoisesti ja Elliä saa silittääkin vain silloin harvoin kun neiti niin päättää haluta. Tämä oli siis täysin poikkeuksellista eikä luultavasti tule toistumaan ihan lähitulevaisuudessa.

Kotiin päästyään kaksikko nukkui lähes koko illan — no ihmekös, jos edellinen yö oli mennyt hilluessa ympäriinsä. Elli nukkui kuitenkin sohvannurkassa, älkää nyt sentään kuvitelko, että neiti olisi jo toistamiseen kömpinyt henkilökunnan syliin.

Aamulla Elli herätti viideltä, mutta toisin kuin hoitopaikassa, täällä ei ole yhtä tehokas aamupalatarjoilu, vaan kuuteen asti käytiin väsytystaistelua siitä, saako neiti aamupalansa heti vai kohta. Normaalisti aamupala tarjoillaan seitsemältä, mutta saattaa olla, että menee muutama päivä ennen kuin neidin aamupalakello saadaan taas takaisin perusrytmiinsä. Muuten pääsiäispäiväkin on mennyt kaksikolla lähinnä nukkuessa, tosin ulkona on sentään käyty. Siellä nuori rattaissa istuja innosta hihkuen kutsui Elliä hauvaksi — voi järkytys sentään! Moisesta solvauksesta tuohtuneena Elli sitten kipittikin pikavauhtia sisälle.

Blogipäivityksessä on nyt tarjoilla vain arkistokuvaa Ellin tähystyspaikasta eikä mitään etäisestikään pääsiäiseen viittavaa. Henkilökunnan pöytäkoneen kovalevy sanoi eilen sopimuksensa irti ja nyt valokuvakirjasto on toistaiseksi poissa käytöstä. Varmuuskopiot toki on olemassa, mutta tässä uutta konetta odotellessa on Mäykysen ja Ellin kuvienkäsittelypalvelu tilapäisesti poissa käytöstä. Näissä kuvissa kuitenkin näkyy, miksi meillä sekä kaiuttimet että televisio on tukevasti pultattu seinään kiinni. Ei toivoakaan, että litteä TV voisi pysyä pöydällä pystyssä, sillä Mäykysen ja Ellin läsnäolo kasvattaa maan vetovoimaa huomattavasti normaaliin verrattuna. Kaiuttimetkin todettiin liian suureksi riskiksi kaiutinpylväiden päällä ja niinpä nekin saivat paikan seinältä. Kiinnityspaketin mukana tulleita peruspultteja ei uskallettu käyttää, vaan Ellin ja Mäykysen hyppyjen kaiuttimiin kohdistamia newtoneita laskeskeltiin huolellisesti ja sen jälkeen henkilökunta valitsi kiinnitykseen hiukan järeämmät ruuvit. Mäykynen ei tosin kaiuttimien päällä juuri viihdy, mutta Elli seikkailee näillä näköalapaikoilla ihan päivittäin. Juuri sopiva tila neidille istuskella ja ihmetellä maailman menoa. Huomatkaa myös neidin häntä: se on aina sievästi astettu tassujen päälle istuipa neiti sitten missä tahansa.

Selittämättömien vammojen arvoitus

Ryhmä rämä on taas touhunnut ja aiheuttanut henkilökunnalleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Keskiviikkona Mäykynen ja Elli olivat tavalliseen tapaan ovella odottelemassa, kun henkilökunta saapui töistä kotiin. Sitten aivan tavalliseen tapaan kaksikko söi iltaraksujaan ja riehui ympäri kämppää. Jossain vaiheessa herra Mäykynen tuli tavalliseen tapaansa henkilökunnan syliin rapsuteltavaksi.

Silloin henkilökunta huomasin ensimmäisen poikkeaman tavallisesta: Mäykysen kaulassa oli iso verestävä hankauma. Henkilökunta oli ihmeissään: mistä moinen? Vamma näytti lähinnä hiertymävammalta, eikä esimerkiksi raapaisulta. Karvat olivat kuluneet pois peukalon pään kokoiselta alueelta, ja henkilökunta lähti hakemaan puhdistusvälineitä vamman desinfiointiin. Samalla päätettiin tarkastaa Ellin mahdolliset vauriot. Henkilökunta sai kaapattua Ellin syliinsä ja tajusi sillä samalla sekunnilla, ettei kaikki ollut ollenkaan niin kuin piti. Ellin etujalkojen takana tuntui iso ylimääräinen möykky, ihan kuin törröttävä luu.

Mäykysen haavanputsaus sai jäädä ja henkilökunta ryntäsi kartoittamaan eläinlääkäritilannetta. Edes pääkaupunkiseudulla ei ole pilvin pimein valinnanvaraa, kun eläinlääkäritarpeen huomaa hiukan seitsemän jälkeen illalla. Suurin osa klinikoista menee kiinni kahdeksalta, mutta onneksi henkilökunta muisteli, että Hertta on auki pidempään. Koska Hertta on Espoossa asuvan näkökulmasta kaukana, ei meidän kissat ole siellä koskaan käyneet, mutta nyt henkilökunta soitti sinne ja sai luvan lähteä tuomaan Elliä klinikalle. Vajaamiehitetty henkilökunta joutui lähtemään matkaan taksilla ja auton odotteluihin ja matkantekoon tuhraantui kokonainen tunti. Jos nyt jostain seikasta saattoi olla tilanteessa onnellinen, niin Ellin hiljainen matkustustapa oli plussaa. Neiti on koko ikänsä ollut äänetöntä matkaseuraa kun taas Mäykynen rääkyy automatkat alusta loppuun riippumatta siitä kestääkö reissu kymmen minuuttia vai useamman tunnin.

Hertassa Elli pääsi Anne Lipisen vastaanotolle. Heti ensimmäiseksi eläinlääkäri totesi Elliä nostaessaan, että ihan rintalastakoukulta näyttää ja että tällaisia näkee varsinkin itämaisilla kissoilla, joilla vikaa tavataan paljon synnynnäisenä. Henkilökunta kuitenkin oli aivan varma, että vika ei ole Ellillä synnynnäinen, vaan aivan uusi. Koska Ellin rintamöttiä oli syytä epäillä tapaturmaperäiseksi, otettiin neidistä röntgenkuvat. Hatunnosto eläinlääkärille, joka onnistui tässä Elliä rauhoittamatta: henkilökunta ei olisi ikinä uskonut, että se olisi ollut mahdollista, mutta ihan hyvät kuvat neidistä saatiin, kun silmien peitoksi laitettiin pieni pimennyshuppu.

Kuvassa näkyy Ellin rintalastakoukku: törröttävä luu, jonka normaalisti pitäisi olla suora jatko muille luille, mutta joka nyt muodostaa Ellille ylimääräisen luisen "navan". Muita vaurioita ei onneksi ollut, vaan esimerkiksi kaikki kylkiluut olivat ehjiä. Elli ei myöskään vaikuttanut ollenkaan kipeältä, eikä edes aristanut rintalastan seutua. Koko tapaus vaikutti hiukan oudolta ja meidän lähetettiin lopulta kotiin ohjeistuksena seurata Elliä mahdollisen ilmarinnan kehittymisen varalta. Saimme myös suosituksen hakeutua seuraavana päivänä ortopediaan perehtyneen eläinlääkärin vastaanotolle, jotta voitaisi arvioida, pitääkö Ellin vammalle tehdä jotain.

Yö meni Ellin osalta rauhallisesti, mutta henkilökunnan nukkumisesta ei luonnollisestikaan tullut juuri mitään. Heti aamutuimaan soiteltiin Espoon Eläinsairaalaan ja saatiin aika Simona Liliuksen vastaanotolle jo aamupäivän aikana. Taas Elli pääsi taksikyydillä eläinlääkäriin, tosin matka oli tällä kertaa onneksi huomattavasti lyhyempi. Ellin harmiksi Espoon Eläinsairaalassa neitiä kopeloi kokonaista kaksi eläinlääkäriä, sillä myös kokeneempi ortopediaan perehtynyt eläinlääkäri, Jan Räihä, kävi Ellin rintalastakoukkua tunnustelemassa.

Lopputulos oli, että röntgenkuvan ja tutkimuksen perusteella Ellin rintalastakoukku voisi aivan hyvin olla synnynnäinen. Koska tämä on kuitenkin poissuljettu vaihtoehto, niin vamma on Ellillä ilmeisesti traumaperäinen. Jan Räihän mukaan iskun rintalastaan olisi kuitenkin pitänyt olla hyvin kova ja onkin erittäin outoa, että Ellillä ei ole muita vammoja ja ettei neiti edes arista vammakohtaa. Positiivista kuitenkin on, että vamma ei haittaa Ellin elämää mitenkään. Toisaalta rintalastaa ei voida korjata eli koukku on ja pysyy.

Mitä täällä sitten on tapahtunut? Sitä henkilökunta ei taida saada ikinä tietää. On mahdollista, että Mäykysen ja Ellin vammat eivät liity mitenkään toisiinsa, mutta sitäkään henkilökunta ei oikein usko. Koskaan ennen ei meillä kissoilla ole ollut mitään outoja vammoja, ei edes naarmuja tai hankaumia. Nyt kun samana päivänä toisella on iso verestävä hankauma leuan alla ja toisella massiivinen rintalastakoukku, niin mikä on todennäköisyys, ettei näillä olisi jotain yhteistä? Paras veikkaus on, että täällä on riehuttu kiipeilypuussa ja sitten kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Kiipeilypuun köysistä voisi ehkä jumiin jäädessään saada sellaisen hankauman, joka Mäykysellä on. Elli taas olisi voinut panikoinnin seurauksena tippua puusta hallitsemattomasti ja lyödä rintalastansa johonkin. Tai sitten Elli on tippunut rappusten ylätasanteelta ja lyönyt rintalastansa rappusen, mutta tässä versiossa on vaikea selittää Mäykysen vammaa mitenkään.

Onneksi Elli ja Mäykynen ovat itse kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Henkilökunta siis on taas stressannut täällä ihan turhaan.

Talviviihdettä

Kylmät säät ovat lähes estäneet Mäykysen ja Ellin ulkoilut, mutta onneksi sentään sisälläkin riittää puuhasteltavaa. Joskus yllättävätkin asiat osoittautuvat suunnattoman mielenkiintoisiksi ja tavallinen arkiaskare saattaa olla päivän kohokohta. Eräs tällainen oli pakastimen sulatus. Mikä voisikaan olla kiehtovampaa kuin jään sulaminen ja tippuva vesi? Jääsohjoista vettä piti käydä tassuttelemassa ihan kahden kissan voimin.

Sitten Mäykynen kyllästyi. Kiva läträysleikki hetkeksi, mutta vettä ja jäätä, eipä niissä mitään uutta. Ellin maailma on kuitenkin paljon ihmeellisempi ja tällaisissa jännissä asioissa riittää pienelle kissalle pohdittavaa pitkäksi aikaa. Kärsivällisesti neiti jaksoikin seurata sulamisen etenemistä tovin jos toisenkin.

Oho! Taas siellä tippui jääsohjoa ryminällä alas.

Vuosihuollossa

Mäykysen ja Ellin kalenteriin oli torstaille merkitty eläinlääkärivisiitti. Ellillä oli tiedossa tavallinen rokotuskäynti ja Mäykysen piti mennä hammaskiven poistoon. Herra oli taas tapansa mukaan mitä hurmaavin herrasmies heti kun sai kömpiä vastaanotolla ulos kantokopastaan. Mäykynen tepasteli ympäriinsä ja yritti hieroa tuttavuutta eläinlääkärin kanssa, joka kuitenkin säälimättä tökkäsi rauhoitteen takamukseen. Sitä ennen oli jo käyty vaa'alla ja voi järkystystä: Mäykynen oli laihtunut puolen vuoden aikana puoli kiloa! Mäykynen ei ymmärrä, miten painosta aina jaksetaan vaahdota, viimeksi eläinlääkäri jo mietti oliko herralle kertynyt ylimääräistä (mietinnän tulos oli kyllä että ei kuitenkaan) ja nyt huolehdittiin, kun herra olikin nuoruusiän mitoissa. Koskaan ei ole hyvä!

Koska henkilökunta on myös huomannut, että herran pissapaakut ovat olleet viime aikoina aika pieniä, niin päätettiin sitten, että samalla rauhoituskerralla tutkitaan hiukan enemmänkin. Mäykynen tosin haluaa korostaa, että hänen mielipidettään ei kukaan kysynyt. Niinpä sitten imettiin veret, ultrattiin vatsa, ja tarkastettiin pissan mahdolliset kiteet siinä hampaiden puhdistuksen lomassa. Ainoastaan kokovartalomagneettikuva taisi jäädä ottamatta.

Elli-neiti selvisi paljon helpommalla, koska neiti oli ymmärtänyt koko homman jujun. Vuosi sitten neidin rokotuskorttiin oli merkitty painoksi 3,64 kg ja tänä vuonna vaaka näytti 3,64 kg. Elli ei uskalla lähteä riskeeraamaan näillä asioilla, sillä jo pelkkä rokottaminen on aivan käsittämättömän hirveää. Neiti ei ensinkään olisi halunnut tulla kopastaan pois, ja kun Elli oli väkisin kiskottu tutkimuspöydälle rokotettavaksi, yritti kiukkuinen ja pelokas sisupussi väkisin koppaansa oviaukon saranapuolelta. Tänäkin vuonna Elli selvisi koettelemuksesta kuitenkin hengissä ja sitten päästiinkin jo kotimatkalle.

Niin kuka pääsi ja kuka ei, Mäyky-raukka jäi eläinlääkäriasemalle tutkimuksiin ja henkilökunta pohti, onko herralla mahdollisesti munuaisvika, kiteitä pissassa, pahanlaatuinen kasvain vai joku salaperäinen näivetyssairaus. Kahden tunnin jälkeen herran sai noutaa kotiin ja kaikki tuloksetkin olivat jo valmiita. Täytyi vain todeta, että CatVetilla on hyvät laboratoriovalmiudet, sillä vaikkapa tavallisessa terveyskeskuksessa jäisi vain haaveeksi saada vastaavia verikoevastauksia alle kahdessa tunnissa. Henkilökunnan suureksi helpotukseksi Mäykysestä ei etsimälläkään ollut löytynyt mitään vikaa. Kaikki arvot olivat aivan erinomaisia eikä missään ollut mitään pienintäkään viitettä jonkinlaisesta poikkeamasta.

Mäykynen oli vielä kotiin päästessäänkin melkoisessa tokkurassa eikä edes kävely oikein sujunut. Elli pelkäsi tokkuraista Mäykystä ja hiiviskeli pitkin nurkkia ja tuijotti herraa turvallisen matkan päästä. Pitkällisten kiertelyiden ja kaarteluiden jälkeen neiti rohkaistui ja myötätuntoisesti kävi sähisemässä uneliaalle kaverilleen.

Tokkurastaan huolimatta Mäykynen ei malttanut olla paikallaan missään, vaan huojui sinne ja tänne ympäri kämppää kunnes henkilökunta tajusi ottaa herran syliin. Siinä kelpasi sylimussukan vihdoin nukkua.

Seuraavana aamuna kaikki oli taas niin kuin ennenkin. Tokkura oli poissa, Elli sieti Mäykystä ja rallia vedettiin ympäri kämppää täydet sata lasissa. Ellin elämässä ei mikään ole muuttunut, Mäkysellä taas on laihtumiskielto ja pepsodent-hymy. Mäykynen voi siis kaikessa rauhassa jatkaa nirsoiluaan, koska henkilökunnan ongelmahan se on löytää herralle mieluisia sapuskoita. Turha valittaa jostain laihtumisesta, jos ruokakupissa on vain Mäymöriä (so last season) ja Orjenin raksuja (syömäkelvottoman terveellisiä).

Paukkupakkasten vangit

Jopa Intohimoiset kissaulkoilijat ry:n perustajajäsen herra Mäykynen on joutunut vetäytymään talvitauolle. Kun mittarin elohopea on jämähtänyt jonnekin -15 °C ja -20 °C välimaastoon, niin ei auta: tassut jäätyy! Mäykynen ei käy edes lasitetulla terassilla ulkoilmaa haistelemassa, vaan enintään tyytyy kurkkaamaan oviaukosta. Sitten herra jo juokseekin kiiresti karkuun, kun pureva pakkanen nipistelee nenänpäätä. Ellikin on luopunut ulkoiluista, mutta neiti sitkeä sissi piipahtaa silti päivittäin terassilla. Rohkeudessa Elli ei pärjää Mäykyselle alkuunkaan, mutta sitkeydessä neiti on ihan omaa luokkaansa ja niinpä pieni paukkupakkanen ei estä Elliä hengailemasta terassilla. Eihän ulkona voi tietenkään olla kuin noin minuutin, mutta sen jälkeen onkin kahta hauskempaa rynnätä ovesta sisään ja juosta sata lasissa, häntä pystyssä, halki olohuoneen ja aloittaa lopuksi vielä painimatsiin päätyvä vaanintaleikki Mäykysen kanssa.

Neiti lumitassu

Elli ei alkujaan ollut talviulkoilija laisinkaan, mutta minkäs teet kun satut asumaan ulkoiluhullun Mäykysen kämppäkaverina. Väkisinkin sitä vähitellen tottuu kaikenlaisiin ihmeellisyyksiin ja niinpä Ellikin ihan mielellään käy kauniina talvipäivinä ulkoilemassa. Oikeastaan pienen sitkeän sissin pakkaskestävyys on jopa himpun verran parempi kuin Mäykysen, mutta lumisade tai talvinen pimeys - niistä neiti ei tykkää.

Mitä neiti sitten ulkona tekee? Niin no, Ellin lempipuuhaa on lumen nuoleskelu tassusta. Varsinkin vastasatanut pehmeä lumi on neidin suosiossa. Elli kahmii hankea antaamuksella ja sen jälkeen nuolee lumihaituvat tassustaan.

Niin että mitä? Ellin mielestä tavassa ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. Eikö kaikki muutkin kissat harrasta tätä?

Lumessakahlaaja

Intohimoiset kissaulkoilijat ry on sitä mieltä, että kylmyys ja lumi ovat vain pieni lisähaaste, mutta ulkona käydään vuodenajasta ja säätilasta huolimatta. Herra Mäykynen ei ihan ymmärrä, miten ihmeessä niin monet kissat jaksavat ihan vapaaehtoisesti hengailla sisällä koko talviajan. Toki talvella Mäykynenkin tyytyy vähempään, ulkoilu kerran päivässä riittää eikä uudelle valjastelulenkille pidä päästä heti minuutti sen jälkeen kun edelliseltä on palattu.

Aiempina vuosina city-kissa Mäykynen on ollut sitä mieltä, että talviulkoilu rajoittuu auratuille väylille ja jos vatsakarvat alkavat hipoa hankea, on korkea aika kääntyä takaisin. Herra on nähtävästi vuosien myötä karaistunut, sillä nyt Mäykynen ei välittänyt, vaan tarmokkaasti jatkoi matkaansa hangesta huolimatta. Ilmeisesti pari vuotta Espoossa asumista on saanut Mäykysen hyväksymään, että täällä syrjäkylillä ei katu- ja viherpalvelujen resurssit riitä Mäykysen metsäpolkujen auraamiseen. Koska edes kukaan presidenttiehdokkaista ei ole kampanjoinnissaan ottanut kantaa tähän Kehä I:n pohjoispuolella vallitsevaan katastrofaalisuutta lähentelevään tilaan, on Mäykynen joutunut aloittamaan erätaitojen harjoittelun.

Kakkua kanssa?

Kun joulu saatiin jo käsiteltyä, voidaan kaivautua syvemmälle arkiston syövereihin ja siirtyä kertomaan syksyn merkkipäivätapahtumista. 29.10 Ellillä oli synttärit ja neiti täytti kokonaista yks... siis KAKSI. Henkilökunnalle tuottaa edelleen ajoittain vaikeuksia sisäistää, että pikkutirppa on jo yli kaksi ja siis ihan aikuinen kissa. Aikuismaisuus onkin sitten jo ihan toinen juttu, mutta jospa nyt siirrymme kuitenkin juhlahumun muisteluihin.

Synttärikakun avaus oli jännittävää puuhaa. Mutta hetkinen, kuka olikaan päivänsankari?

Citymarketin pakastealtaasta oli löydetty kiireisen henkilökunnan pelastus: Lemmikkileipurin kissankakku.

Ulkonäkönsä puolesta kakkua olisi voinut tarjota vaikka kahvipöydässä - tosin kun pääraaka-aineena ovat kala- ja kalatuotteet, niin kahvittelijoiden ilmeet voisivat olla näkemisen arvoisia.

Hmm... Uskaltaisiko maistaa?

Nam?

Mainostekstin mukaan: MAUkas vaihtoehto arkeen ja juhlaan. Kyllähän kuorrutetta pystyi maistamaan, mutta siihen herkuttelu sitten jäikin. Neidin mielestä mainoslauseeksi sopisi vaihtaa vaikkapa moni kakku päältä kaunis... tai jotain sen suuntaista. Kaksikko julisti yhteistuumin kakkuboikotin ja henkilökunna täytyi myöntää epäonnistuneensa pahemman kerran juhlatarjoilujen suhteen. No, jos kakunrippeet kuitenkin kahvipöydässä kelpaisivat...

Kuuseen kurkottajat

Joulu oli ja meni, mutta koska Mäykysen ja Ellin blogipäivitys on viime aikoina ollut hiukan hidastempoista, päätimme olla välittämättä siitä, että joulukuusikuvia julkaistaan keskellä tammikuuta. Metsän jokavuotinen vierailu on Mäykysen ja Ellin mielestä kuitenkin niin kiva juttu, että eihän siitä malta olla muutamaa kuvaa julkaisematta.

 

Varsinkin Elli on innokas pallojen metsästäjä ja tästä syystä palloja ei ole ollenkaan alaoksilla. Neidin palloinnostusta tämä seikka ei tosin vähennä, vaan hätä keinot keksii. Henkilökunta on mieltynyt lasipalloihin, joten ne eivät oikein kestä liiallista tassuttelua. Siksipä kuusen lähistöltä pitikin yrittää siivota tuolit ja muut korokkeet pois. Kuusen kaatumista ei onneksi sentään tarvitse pelätä, sillä kuusen latva on kiinnitetty rautalangalla katossa olevaan koukkuun. Niinpä joulun kuusivahingot jäivätkin vähäisiksi ja saldo oli yksi sirpaileksi mennyt lasipallo.

Elli ja tasapaino - tähän ei jokakissa pysty.

Mäykysen kuuseenkurkotus on astetta varovaisempaa sorttia.

Herralla on onneksi pituusetu puolellaan.

Nyt alkaa jo huimata! Jos tämä kuva näyttää jonkun mielestä fysiikan lakien vastaiselta, niin sitä se oikeastaan onkin: henkilökunta piti tuolista kiinni, jotta se ei olisi kaatunut. Ellin tuolikuvissa ei sen sijaan avustajaa tarvittu, sillä neiti on kevyt ja trapetsitaiteilun ammattilainen. Mäykysen mielestä pallot oikeastaan olivatkin aika tylsiä ja herran mielestä kuusen mielenkiintoisin osa on jalassa oleva havunmakuinen juomavesi. Hakkaa juomakipon mauttoman litkun kymmenen-nolla. Uuden vuoden jälkeen herran vatsa olikin sitten pahemman kerran sekaisin, tiedä sitten oliko syynä tämä aromivesi vai joku muu.