sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Iau — huuto vapaudelle

Erään naapurin kohta kaksivuotias lapsonen on Ellin ja Mäykysen suuri fani — tai tarkemmin ottaen yksi heistä. Tällä seudulla asuu paljon lapsiperheitä ja Mäykysellä ja Ellillä riittää ihailijoita välillä vähän liiaksikin. Mäykynen on hyvin kärsivällinen fanilaumojaan kohtaan, mutta Elliä ihailijat lähinnä pelottavat, sillä niistä lähtee outoja ääniä ja ne tekevät myös arvaamattomia liikkeitä. Erittäin epäilyttäviä siis.

Tällä kyseisellä kaksivuotialla on kuitenkin helppo reitti omalta takapihaltaan Mäykysen ja Ellin takapihalle. Tätähän pitää tietysti hyödyntää ja säännöllisen epäsäännöllisesti tenava karkailee tervehtimään terassilla hengailevia kissoja. Pikkupojan tulon yleensä kyllä kuulee, sillä jo hyvän matkan päästä hän tervehtii Elliä ja Mäykystä Iau, Iau -huudolla. Vierailuista ei ole ollut mitään haittaa ja henkilökunnasta on ollut lähinnä huvittavaa seurata, kuinka joku voi innostua kissoista niin kovasti.

Näin kesäaikaan henkilökunta pitää usein terassin ovea raollaan, jotta Elli ja Mäykynen voivat rampata sisään ja ulos mielensä mukaan ilman että henkilökunnan tarvitsee koko ajan toimia portsarina. Terassi on ympäröity liukuvilla lasiovilla, joten kahdestaan ollessaan kaksikolla ei ole pääsyä terassille, sillä kuka tahansa pihalle eksynyt ohikulkija voisi muuten halutessaan helposti poimia kissat ja asunnon muun omaisuuden matkaansa tai päästää Ellin ja Mäykysen karkuteille.

Eräänä päivänä Elli ja Mäykynen olivat taas terassilla ja henkilökunta luki lehteä olohuoneessa. Iau-huuto kertoi pikkunaapurin tulleen taas tervehdyskäynnille, mutta henkilökunta ei antanut tämän häiritä omaa lehdenlukuaan. Niin, ei ennen kuin henkilökunta sivusilmällään huomasi yhden terassin lasin liukuvan syrjään: silloin tuli kiire. Aiemmin olemme kuvitelleet, että lasiovet ovat noin pienelle liian raskaita siirreltäviä, mutta eivät sitten nähtäväsi olleetkaan.

Normaalisti Elli ja Mäykynen ovat aina norkoilemassa vieressä, jos henkilökunta itse availee laseja kulkeakseen niistä sisään ja ulos. Nyt kaksikko oli kuitenkin onneksi niin kauhuissaan yllättävästä ihailijavisiitistä, että kumpikin vain kyhjötti terassin takimmaisessa nurkassa. Edes ulos jatkuvasti hinkuva Mäykynen ei ollut ehtinyt tajuta liittoutua pienen vapauttajansa kanssa. Karkumatkoilta siis vältyttiin ja pikkuihailijalle selitettiin, ettei laseja saa avata etteivät kissat karkaa. Poika kuunteli tarkkaavaisesti ja poistui sitten lentosuukkoja lähetellen. Viestin perillemenon tai pikkupojan muistin pitävyyden varaan ei ehkä silti kannata liiaksi laskea, joten tästä lähtien ollaan entistä varovaisempia. Pohdinnassa on myös jonkinlainen lukkosysteemi liukuoviin, mutta mahdollinen toteutustapa on vielä hämärän peitossa. 

torstai 27. toukokuuta 2010

Kurjat arkiuutiset

Katastrofi! Herra Mäykysen valokuvaaja on ottanut virkavapaata. Oikeastaan jo tovi on menty kaikenlaisten epämääräisten räpsyjen ja varastokuvien turvin, mutta nyt pitää pärjätä ilman, sillä vaikka kirjuri osaakin käyttää kameran automaattiasetuksia, on kuvan siirtyminen kamerasta blogiin vielä hiukan hämärän peitossa. Mäykynen on toki harkinnut uuden valokuvaajan palkkaamista, mutta valitettavasti herran tuloilla tämä aie on kaatunut taloudelliseen mahdottomuuteensa. Ankarasta protestoinnista huolimatta Mäykynen on siis joutunut tyytymään kohtaloonsa ja lukijat saavat nyt hetken seurata kuvatonta blogia. Herran mielestä on silti aivan uskomatonta, että henkilökunnalla voi olla tärkeämpääkin tekemistä kuin blogista huolehtiminen: täysin työlleen sitoutumatonta ja vetelää porukkaa, mutta minkäs teet.

Muuten Mäykysen ja Ellin elämä on kutakuinkin ennallaan. Tosin pari päivää sitten henkilökunta, se ei-kiireinen puolikas siis, pysähtyi katsomaan Mäykysen vyötärölinjaa. Ihan kuin osa hartiaseudusta olisi hiukan valahtanut. Niinhän siinä sitten kävi, että Mäykynen kiikutettiin vaa'alle ja tulos oli 5,6 kg. Pentuajan jälkeen Mäykynen on painanut 5,2-5,3 kg ilman heilahduksia mihinkään suuntaan. Lihaksista ja timmistä vartalosta on aina tullut näyttelyissä kehuja. Mäykysen mielestä henkilökunta valittaa taas täysin turhasta. Herran näyttelyurahan julistettiin loppuneeksi, joten so what? Ketä se haittaa, jos kotikissa on jotain muutakin kuin luuta ja nahkaa?

Henkilökunnalla kuitenkin välähti ja nyt selvisi, miten ihmeessä 2,8 kg painava Elli-neiti syö päivässä 350 g märkäruokaa. On syytä epäillä, että Mäykynen on käynyt avokätisesti auttamassa Elliä ruokalautasten tyhjennyksessä. Onhan toki huomattu, että Mäykynen käy usein syömässä Ellin jämät, mutta ilmeisesti niitä jämiä on ollut sitten hiukan enemmänkin.

Jotta ei ihan liioiteltaisi, niin todettakoon ettei Mäykynen vieläkään läski ole. Alkuperäistä painoa ei oikastaan ole edes syytä tavoitella, mutta matkaa kohti kuutta kiloa on myös turha jatkaa. Nyt ruokalautasvalvontaa onkin tehostettu ja herran mässäilypäivät ovat luetut.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Yököttävä helle



Viime päivät ovat olleet suhteellisen rauhallisia, sillä Elli ja Mäykynen viettävät siestaa suuren osan päivästä. Tai ei täällä kovin rauhallista silti ole, Mäykynen muistaa kyllä valittavaan ääneen aina säännöllisesti ilmoittaa, että ulos pitäisi päästä. Henkilökunta ei vain oikein pidä helleulkoiluista, sillä valjastelut ovat lähinnä makoilua jossain puskassa. Niin tylsää, että henkilökunta pitkästyy, mutta kuitenkin liikaa yllättäviä ryntäilyjä, jotta voisi ottaa vaikkapa kirjan mukaan viihteeksi.

Rauhattomuus on siirtynyt enemmän yöaikaan. Ennen Elli ja Mäykynen nukkuivat kiltisti öisin. Nyt nukutaan välillä vähän ja sitten taas vedetään rallia ympäri kämppää. Valitettavasti Mäykylän ympäriajot eivät ole hiljainen tapahtuma, vaan kolinaa ja pauketta säestää vielä ajoittain hirvittävä huuto. Naapureista ei onneksi tarvitse välittää, sillä ainoat seinänaapurit asuvat pääsääntöisesti muualla kuin naapurissa. Tietysti henkilökunta itse haluaisi nukkua yönsä rauhassa, mutta kaikkea tahtomaansa ei valitettavasti aina voi saada.

Ruokahalukin on kaksikolla vähentynyt. Herkkuruoat uppoavat edelleen, mutta pahoihin ruokiin ei nyt edes kosketa. Välillä ruoka suorastaan yököttää ja eilen aamulla Elli oksensi närppimänsä aamupalan henkilökunnan kenkään. Minkäs sille voi, jos pahoinvointi iskee juuri kengän kohdalla. Tai ehkä Elli ei vain pitänyt niistä kengistä? Tänään puolestaan Mäykynen löysi vihdoin niin mehevät ruohoapajat, että sai kevään ensimmäisen ruohoyrjön aikaiseksi. Elli ei vielä ole oikein tajunnut ruohoahminnan ideaa, mutta eiköhän pikkuneitikin vielä kesän edetessä tajua viherravinnon ihanuuden.

Illan viiletessä ja hämärtyessä on hyvä käydä terassilla viilentymässä. Sitten nukkumaan. Jäämme jännityksellä odottamaan tämänöisen rallin aloitusaikaa.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Ihana vapaus


Koska kahta kissaa ei turvallisesti voi yksi henkilö ulkoiluttaa, lähti koko henkilökunta helatorstaina ulkoiluttamaan Mäykystä ja Elliä. Mäykynen saatiin valjaisiin ensimmäisenä ja henkilökunta A poistui herran kanssa tuulikaapin kautta ulos. Käytäntönä on, että tuulikaapin ovi on aina tiukasti suljettuna ja ulko-ovi ja tuulikaapin ovi eivät ole ikinä samaan aikaan auki. Tämä siksi, että taloudessa asuu kaksi nelijalkaista vilahtajaa, jotka poistuvat ulos ajatustakin nopeammin heti tilaisuuden niin salliessa. Henkilökunta A avasi ulko-oven Mäykyselle nyt kuitenkin jo ennen tuulikaapin oven sulkemista sillä Mäykynenhän oli turvallisesti valjaissa ja henkilökunta B huolehti Ellistä. Valitettavasti henkilökunta B:n vetovoima ei kuitenkaan pystynyt pitämään vielä valjaisiin pukematonta Elliä sisällä, vaan A:n hämmästykseksi pikkuneiti seisoi yllättäen pihalaatoituksella Mäykysen edessä.

Elli on karannut ulos kerran aiemminkin, mutta silloin neiti oli vielä tottumaton ulkoilija ja ihmetyksestä jähmettynyt pikkusintti käytiin vain noutamassa takaisin sisälle. Nyt Elli päätti kuitenkin ottaa vapaudestaan kaiken irti ja normaali hidastempoinen kaikki-on-niin-ihmeellistä-ja-jännää -ulkoilu päätettiin säästää valjastelukertoja varten. Neiti sai heti hiukan etumatkaa, kun A mietti kuumeisesti, mitä tehdä flexillä ja Mäykysellä. Ensimmäinen ajatus oli heittää flexi maahan ja juosta Ellin perään, mutta onneksi henkilökunta kuitenkin tajusi ensin tyrkätä flexin eteisessä vielä ihmettelevälle B:lle.

Sitten juostiin Ellin perään ja yritettiin saada pikkuneiti kiinnostumaan jännästi heiluvasta puunoksasta, jolla henkilökunta piirteli hiekkaan. Kuolleena syntynyt idea, Ellillä oli parempaakin tekemistä kuin ihmetellä jotain hiekkataidetta. Neiti suuntasi kohti parkkialuetta ja siellä olevia autoja. Niiden alle ei koskaan valjaissa saa mennä, joten nyt olisi hyvä tilaisuus nähdä uusia paikkoja. Henkilökunta ehti kuitenkin kurvata neidin eteen ja käänsi Ellin kurssin kohti hiekkalaatikkohiekkakasaa. Toiveena oli, ettei neiti voisi vastustaa kiusausta, vaan jäisi kuopimaan ihanan pehmeää hiekkaa. Niin varmaan, hienot pikkuneidit, kuten Elli, käyvät vessassa ennen ulkoilua eivätkä kuseksi pitkin pihoja.

Seuraavaksi otettiin suunta kohti naapurin ovea ja omahyväisesti henkilökunta jo ehti ajatella Ellin olevan ovikulmauksessa turvallisesti jumissa. Pikkusinttien oveluutta ei kuitenkaan kannata aliarvioida ja pian juoksenneltiinkin taas pitkin pihaa. Tässä vaiheessa henkilökunta alkoi kyllästyä selvästi tuloksettomaan Ellin manipulointiin ja maanitteluun ja päätti yksinkertaisesti sivuttaisyöksystä kaapata karkurin syliinsä. Ihme kyllä catnappaus onnistui ja kiukkuisesti kiljuva pikkuneiti saatiin onnellisesti sisälle ja valjaisiin. Sitten kaksikko poistui ulko-ovesta uudemman kerran: tällä kertaa kumpikin valjaissa.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Tandemulkoilu


Päivänä eräänä henkilökunta päätti tempaista ja lähteä ulkoilemaan Mäykysen ja Ellin kanssa samanaikaisesti. Henkilökunta oli siis vain puolivahvuinen eli yksi ihminen, kaksi flexiä, kaksi kissaa. Ulos päästiin ongelmitta ja pihalla kaikki eteni sujuvasti. Välillä Elli hiukan hidasteli, mutta pysyi kuitenkin perässä. Kahden kissan samanaikainen ulkoiluttaminen tuntui jo ihan loistoidealta. Pieni takaisku meinattiin kokea, kun Ellin hoputtamiseen keskittynyt henkilökunta huomasi, että Mäykynen oli innoissaan kaivamassa pissakuoppaa pihan nurkkaan kipattuun uuteen hiekkalaatikkohiekkaan. Valitettavasti unelmien vessalaatikko jäi herralta kuitenkin testaamatta, sillä henkilökunta ehti hätiin ja julmasti potki kuopanalun piiloon.

Koska suurempia ongelmia ei ollut, päätettiin matkaa jatkaa läheiselle kävelytielle. Riporinnan kissakaksikko eteni kävelytien reunaa. Henkilökunta toivoi hartaasti, ettei vastaan tulisi a) mopoja eikä b) koiria. Mäykynen ottaa jalat alleen aina pärisevän kaksipyöräisen kurvatessa liian läheltä. Elli taas pelkää kaikenkokoisia koiria ihan kuollakseen. Jopa Ellin kokoinen chihuahua saa neidin paniikin partaalle, vaikka etäisyyttä olisi parikymmentä metriä.

Ei tullut mopoja eikä koiria, mutta kaksikon kiinnostuksen kohteet alkoivat huolestuttavasti vaihdella. Elli tahtoi oikealle haistelemaan ruohotupsua ja Mäykynen ryntäsi vasemmalle kimalaisen perään. Henkilökunta tunsi itsensä pahimmaksi mahdolliseksi flexiterroristiksi seistessään itse keskellä kevelytietä fleksinarujen tehokkaasti blokatessa ohitusmahdollisuudet molemmilta puolilta. Onneksi yhtälöön ei lisätty kilpapyöräilijää eikä edes sauvakävelijää, vaan kissat saatiin onnellisesti taas samalle puolelle väylää.

Tässä vaiheessa henkilökunta päätti, että yleisen turvallisuuden takaamiseksi ja henkilökunnan hermojen suojelemiseksi oli aika kääntyä kotia kohti. Jotta ei aivan tylsäksi menisi, niin paikalle sentään saapui utelias koiranulkoiluttaja, joka innokkaasti kyseli kissoista. Henkilökunta sai viime hetkellä valjaistaan peruuttavan Ellin kaapattua syliinsä ja joutui räpiköivä pikkukissa sylissään pahoittelemaan, ettei nyt juuri valitettavasti ehtinyt enempää jutella. Kiitos koiralle, joka ei haukkunut - siitä tuskin enää olisi selvitty.

Onnellisesti päästiin melkein kotinurkille, kunnes vastaan tuli kaksi kissoista kiinnostunutta pikkutyttöä. Silityslupaa kysyttiin ja henkilökunta antoikin tyttöjen silittää Mäykystä, koska herra on aina suhtautunut vastaantulijoihin suopeasti. Virhe. Mäykynen sai suunnattoman paniikkihepulin ja häntä pörrössä lähti pakenemaan tulosuuntaan. Henkilökunnan keskittyessä Mäykyseen, olivat pikkutytöt tietysti siirtyneet silittämään Elliä, joka kuulemma ei ollutkaan yhtään niin pelokas kun se toinen. Kiva juttu, kiitos ja näkemiin, nyt kissojen tosiaan pitää jatkaa matkaa. Joskus ihmeitäkin näemmä voi tapahtua ja kriittisellä hetkellä pikkusintti ylsi aivan loistavaan suoritukseen.

Kotipihaan päästiin ja pihaistutuksista juttelemaan tullut naapuri ohitettiin vauhdilla. Elli juoksi kerrankin sisään aivan vapaaehtoisesti ja henkilökunta jäi ulos vielä Mäykysen kanssa. Loppu hyvin kaikki hyvin? Niinhän sitä luulisi, mutta sitten naapurin 1,5 v tenava äkkäsi ihanan Mäykysen. Tapojensa vastaisesti herra paineli kiireellä karkuun ja kurvasi kävelytielle. Tänään ei kuitenkaan ollut Mäykysen päivä. Rauhallinen lenkki loppui ennen kuin alkoikaan, sillä ensimmäisessä mutkassa vastaan pöristeli mopo. Herra teki täyskäännöksen ja henkilökunnan ihmeeksi juoksi suorinta tietä kotiovelle: nyt riitti tämä kauhujen ulkoilu!

Mäykysen mielenterveyden järkkymisestä huolestuneille tiedoksi, että uloshuuto alkoi uudelleen jo samana iltana. Seuraavana päivänä rämmittiin herran kanssa metsässä vesisateessa. Rauhallista.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vappukävelyllä


Elli on kehittynyt huimasti ja valjastelee nykyään jo sujuvasti lähimetsässä. Mäykysen vauhdissa neiti ei vielä pysy, vaan on enempi keskittynyt haisteluun ja kummasteluun. Maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa, ettei aina oikein muista laittaa tassua toisen eteen. Silti pikkusintti hyörii ja pyörii innokkaasti sekä yrittää saalistella kimalaisia ja pikkulintuja. Puihin kiipeilemisenkin neiti on oppinut, kun ensin malttoi luopua suuruudenhulluudestaan: Elli aloitti kiipeilyharjoitukset metsikön suurimmasta koivusta. Lopulta neiti tajusi, että keskikokoisiin runkoihin on paljon helpompi kivuta ja nyt puussa roikkuva Elli on jo yleinen näky.

Eräs Mäykysen jo aiemmin tavannut koiranulkoiluttaja yritti eilen muistella, oliko tämä hieno rotu nepalilainen vai kenties jotain muuta. Tänään puolestaan kyseltiin, onko Elli ocicat, mikä osoitti jo kohtalaista kissarotutuntemusta, sillä bengalin ja ocicatin erot eivät kuitenkaan ole valtaisat. Koirarotuja tunnetaan aika hyvin, mutta kissarodut ovat suurimmalle osalle paljon vieraampia. Eikä sinänsä ihme, sillä rotukissoja näkee ulkona edelleen hyvin harvoin. Vielä vuosi ennen Mäykysen saapumista ei henkilökunta itsekään voinut paljon kehuskella kissatuntemuksellaan, sillä tietämys rajoittui lähinnä persialaiseen, siamilaiseen ja norjalaisen metsäkissaan.


Kissan ulkoiluttaminen herättää yleensä aina paljon kiinnostusta ohikulkijoissa. Koiranulkoiluttajien kanssa jutustelu on Elliä ulkoiluttaessa kuitenkin hiukan haastavaa, sillä Ellille koirat ovat kauhistus ja pakoon kannattaa pinkoa jo hyvissä ajoin ennen mahdollista kohtaamista. Mäykynen taas ei koiria hätkähdä ja liian uteliaat karvakuonot saavat tassusta, jos eivät ymmärrä käyttäytyä riittävän sivistyneesti. Toisaalta Elli karttaa ulkona myös vieraita ihmisiä. Ehkä täällä Espoon takapajulassa ei kasva samanlaiseksi citykissaksi kuin pääkaupungin hulinassa, missä Mäykynen vietti nuoruutensa. Todellinen syy lienee kuitenkin, että Elli on kissa ja Mäykynen, hmmm... Mäykynen: kissa, joka ei ehkä aina itsekään tiedä onko se kissa, koira vai ihminen.


Vaikka ulkona onkin Ellin mielestä paljon pelottavia asioita, on sinne kuitenkin kova hinku. Aina välillä työpäivän jälkeen henkilökunta on ulkoiluttanut vain Mäykystä, sillä ainakaan toistaiseksi kahden kissan kanssa valjastelu ei onnistu yhdeltä ihmiseltä. Mäykystä taas ei oikein voi jättää ulkoiluttamatta ellei jaksa kuunnella koko iltaa herran protestihuutoa asiasta. Mäykysen mielestä ulos on päästävä vähintään kerran päivässä: vai oletteko kuulleet, että joku yrittäisi ehdottaa, että koiria kävelytettäisi vain silloin kuin henkilökuntaa huvittaa? Nyt Elli on selvästi kuitenkin saanut vaikutteita Mäykysestä, sillä tänään Mäykynen pääsi ulos ensin, kun toinen puoli henkilökunnasta jäi vielä hetkeksi täyttämään pesukonetta. Kun ulko-ovi kolahti kiinni alkoi eteisestä kuulua hirveä kiukustunut huuto. Eihän sitä auta kuin ryhtyä äänekkääseen kapinaan, jos kilttejä ja hiljaisia pikkutyttöjä muuten törkeästi sorsitaan.