lauantai 30. toukokuuta 2009

Hyttyset saapuivat Helsinkiin


Kaikenkarvaisten pörriäisten ja punkkien lisäksi myös hyttyset ovat heränneet eloon. Kaupungissa ei kai kuuluisi olla hyttysiä, mutta nähtävästi kukaan ei ole kertonut tätä Keskuspuiston itikkapopulaatiolle. Mäykysen ulkoilua tiheä inisijälauma ei tunnu häiritsevän, mutta henkilökunta on ajoittain hulluuden partaalla, kun herra kiireettömän rauhallisesti haistelee viidettä minuuttia yhtä ja samaa ruohonkortta samalla kun hyttysparvi käy sakeammaksi ja sakeammaksi. Juuri kun henkilökunnan kestokyky on venytetty ääripisteeseensä ja Mäykystä odottaa väistämätön sylikuljetus havahtuu herra heinän lumoista ja ryntää tuhatta ja sataa pusikossa keikkuvan peipposen perään. Vähän aikaa ulkoillaan reippasti ja näennäisen päämäärätietoisesti, mutta sitten löytyy taas ihastuttavan täydellinen heinänkorsi ja kaikki alkaa alusta. Kai etelän ulkoiluttajan pitää kohta kaivaa Offit laatikosta.


Hyttysistä ei juuri viihdettä ole, mutta perjantai-illan kunniaksi Mäykynen sai nauttia myös suuresta koiranäytöksestä. Eräässä tienristeyksessä oli paikalla kokonaista kolme koiraa, joista kaksi oli nuoria pentuja. Pennuilla oli meneillään tiukka painimatsi ja kolmas koira kannusti vieressä vimmatusti haukkuen. Ensin Mäykynen yritti vaania koiraporukkaa, mutta lähempi tarkastelu ilmeisesti osoitti, että paistit olivat kooltaan liian kookkaita. Hyvää showpainiesitystä ei kuitenkaan kannata jättää väliin, joten Mäykynen heittäytyi pitkäkseen muutaman metrin päähän koiraporukasta ja katseli ottelua selvästi kiinnostuneena. Harmi että popcornit olivat jääneet kotiin. Lopulta neljäskin koira saapui paikalle ja tilanne kehittyi entistä jännittävämmäksi. Aikuiset koirat hakkuivat ja toinen pennuista säikähti lähtien kiireesti karkuun. Mäykysen harmiksi koiraporukka haajantui pian tämän jälkeen ja mielenkiintoinen show loppui jo ennen voittajan julistamista. Ilmaisviihteeksi kuitenkin kaikenkaikkiaan loistava esitys.

1 kommentti:

Menina kirjoitti...

Luojan kiitos ei ole vielä itikoita pahemmin näkyny :) Meillä on mennyt lämpimien ilmojen takia lenkkeily laahustamiseksi/löhöilyksi, joten ollaan myöskin aika otollinen kohde inisijöille :/

Koirashow voi tosiaan olla aika viihdyttävää seurattavaa, ainakin meidän Almukan mielestä(jokaviikkoiset koirien TOKO harjoitukset puistossa), mutta Kisu mielummin katoaa paikalta mahdollisimman huomaamattomasti.
Mäykynen on kyllä rohkea kun uskaltaa niin lähelle haukkuja! Ne on niin pelottavia hui :O