torstai 26. helmikuuta 2009

Tappajakissa?


Tunnettu brittiläinen laatulehti Daily Express on julistanut bengalit aggressiivisiksi tappajiksi. Käyttäytymisspesialistin mukaan rotu on vaarallinen ja äärimmäisen epäsosiaalinen. Bengalipiirit ovat luonnollisesti takajaloillaan. Herra Mäykynen on kuitenkin ottanut uutisen rauhallisesti. Sen puolesta britit saavat höseltää mitä haluavat. Onhan siellä jo kohta parikymmentä vuotta ollut Dangerous Dog Act, joten kai siellä tasa-arvon nimissä lähdetään kohta ajamaan myös Dangerous Cat Act -lakia.

Daily Expressin jutun mukaan bengalit terrorisoivat muita kotikissoja. Onko syynä sitten se, että kissa on bengali? Vai olisiko kaiken takana vain se, että vapaana kuljeksivat kissat ottavat normaalistikin yhteen reviirejään uhkaavien naapurien missejen kanssa ja yleensä voitolle jää voimakkaampi. Jos voittaja on perusmaatiainen, niin Miuku ja Mauku vähän tappelivat ja Miukulle tuli haavoja. Kun voittaja on täplistä helposti tunnistettavaa rotua niin naapurin tappajabengali raateli Miukun.

Tarkempi taustojen penkominen paljastaa mielenkiintoisia asioita. Jutun käyttäytymisspesialisti, Debbie Conolly, on SafePet nimisen firman omistaja. Perinteisten käytöskurssien lisäksi SafePet on keksinyt mullistavan Intelligent Feeding -ruokasarjan, joka tarjoaa erilaisia valmisruokia erilaisiin käytösongelmiin. (Pitäisiköhän ostaa Mäykyselle Calm Mixiä rauhoittamaan pahimpia hepulikohtauksia?) Ei voi kuitenkaan väittää, etteikö Debbie tietäisi bengaleista mitään: blogissaan hän ilmoittaa omistavansa neljä bengalia, rakastavansa rotua ja toimivansa Bengali-rescuen käyttäytymiskonsulttina. Hän vain haluaa korostaa, ettei rotu ole helppo ja monet hankkivat bengalin riittämättömin tiedoin, vain täplien lumoamana.

Ehkä jutussa on ripaus totuuttakin. Muodikkuus ei ole yleensä hyväksi millekään rodulle ja trendirotua monet hankkivat ilman vähäisintäkään perehtymistä koko eläinlajiin. Lisäksi kova kysyntä tuo rodun pariin lähes väistämättä kasvattajia, joiden intressit ovat lähinnä taloudellisia ja pennutus- ja myyntipäätökset sen mukaisia. Koirapuolella ainakin colliet ovat kärsineet Lassie-leimastaan ja dalmatialaiset Disneyn täplikkäästä koiraleffasta. Varmaankaan bengalin suosio ei ole noihin verrattavissa, mutta ilmeisesti ainakin jonkinlaista bengali-innostusta saarivaltiossa on ilmassa. Lisämaustetta asiaan tuo fakta, että osa ei tyydy bengaliin, vaan haluaa mahdollisimman lähellä aasian leopardikissaa olevia hybrideitä. Rotua tuntemattomalta ei taas oikein voi vaatia, että ymmärtäisi, ettei kylän kauhukissa olekaan bengali, vaan foundation-luokan villikissa.

Mäykynen epäilee, että Daily Express on tehnyt kärpäsestä härkäsen aitoon tabloidijournalistiseen tapaansa. Varmuuden vuoksi oveen voisi kuitenkin tilata kyltin: Varokaa bengalia. Herra Mäykynen saattaa sanoa vaikka Mäy pahaa aavistamattomalle vierailijalle.

8 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Laatulehtiähän aina pitää uskoa. Koko maailma joutuisi pysymään täysin tietämättöminä vaarallisista kissayksilöistä, jos meitä ei näin sivistettäisi. :D

sitruuna kirjoitti...

Hui kauheaa! Vaarallista! Kieltoon myös bengalin "luomisessa" käytetty hypervaarallinen mau! Villi alkuperäisrotu, sen on oltava jotain todella primitiivistä! Ainakin Mauno on...

No, briteillä on oma kissakulttuurinsa, jossa vahvana on kissojen ulkoilu vapaana, jopa kaupunkiolosuhteissa. Reviiritappeluita syntyy väistämättä ja siinä voi naapurin Pikku-Misse jäädä alle, jos vastassa on isompi kolli. Oli se sitten bengali tai joku muu.

Onhan tuossa varmaan totuutta sikälikin, että kun rotu nousee trendijutuksi, niin mukaan tulee omistajia, jotka eivät ole perehtyneet ehkä ylipäätään eläimen pitoon. Aktiivinen rotu ei sovi kaikille. Ja kasvatuksessakin silmissä helposti kiiltävät eurot ja punnat, kun kyse on sieltä kalleimmasta päästä olevista rotukissoista. Sellainen kun tekee viiden pennun pentueen niin sehän on huikeaa tuloa! Ja jos tulot maksimoidaan niin menot minimoidaan ja siinä voi jäädä terveysasiat toiseksi.

Suomessakin on selvästi nähtävissä bengalin trendistatusta, mutta täällä kuitenkin taitaa olla useimmilla järki päässä...

Hra Mäykynen kirjoitti...

Niin, maun vika sen täytyy olla, jos bengali häiriköi;)

Sohvakoristeeksi bengali on tosiaan huono valinta, kuten oikeastaan ihan mikä tahansa muukin kissa. Aktiivisen rodun turhautumisongelmat ovat kuitenkin varmasti näkyvämpiä ja ehkä siksi brittien bengali-rescuella riittää häiriökäyttäytymiseen taipuvaisia "asiakkaita", joihin omistajat ovat kyllästyneet.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä tällaiset lehtikirjoittelut ovat omiaan nostattamaan ihmisten ennakkoluuloja ennestään. Osa kallistuu siis sille kannalle että kaikki rodun edustajat ovat villejä ja luonnehäiriöisiä ja osa sitten hankkii munanjatkeeksi "tappajakissan". En tajua mitä tuon mammankaan päässä pyörii - eikö tulisi pyrkiä ihmisten valistamiseen pelottelun sijaan.

Monethan ihailee bengaleita juuri ulkonäön perusteella, mutta mä pyrin kyllä aina tekemään selväksi kyselijöille, että ei kannata edes haaveilla jos ei jaksa kotonaan aktiivista kissaa joka tunkee itseään mukaan joka paikkaan. ;)

Ana kirjoitti...

Täällä kommulaatikossa kaikki muut aina ehtii sanoa kaikki asialliset asiat, joten mä tyydyn taas huutelemaan hyvästä kuvasta - onko tuo just se tappajailme? :-)

Mirja kirjoitti...

Kyllä Mäykynenkin näyttää NIIN vaaralliselta, että ihan täällä ruudun toisella puolellakin pelottaa!

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kainaloinen: Eiköhän Daily Express ole tunnettu mehevien juttujen paisuttelusta, joten saattaa olla ettei käyttäytymisasiantuntija ole edes käyttänyt ihan noin vahvoja ilmaisuja. Tai sitten on, hänellähän on ilmeisesti myös joku oma tv-show Briteissä ja mitäpä sitä ei tekisi näkyvyytensä eteen. Täytyyhän katsojaluvuista huolehtia ettei vaan jää työttömäksi.

Kuva oli tosiaan paras tappajailme, johon Mäykynen on pystynyt. Olisihan herrasta helppo ottaa leluhiirentappokuvia, mutta niissä menee kyllä loppukin uskottavuus tällaisessa tappajakissa-asiassa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Briteissä olivat lähettäneet palautetta tälle käyttäytymisasiantuntijalle ja hän oli vastaillut, sanotaanko, melko mielenkiintoisesti palautteen antajille. Senpä takia tuntuukin että tämä eksperttikin voisi ehkä vähän miettiä sanakäänteitään. ;)