Hurmaava herrasmies, osa 2

Mäykysen hoitopaikasta oli edellisen kerran jälkeen kovasti kyselty, koska herra palaa taas sinne kestitettäväksi. Viime viikonloppuna koitti hyvä tilaisuus antaa kissa lainaan RUROKin näyttelyn ajaksi, joten Mäykynen sai inhoamansa autokyydin hoitolaan. Vaikka matkustaminen on edelleen vähän hankalaa, niin hoitopaikasta kissa kyllä tuntuu pitävän. Mikäpä siellä olisi ollessa, kun hoitohenkilökunta on ihan lääpällään charmanttiin herraan. Poislähdön aika taisi olla Mäykyselle vähän haikea, koska taakse piti jättää uusi sohvakaveri, josta herra piti kiinni kynsin ja vähän hampainkin.

Tilapäishoitolassa ei vielä ole omaa kissaa, mutta sikäläisen henkilökunnan ilmeet olivat vieraan lähtiessä sellaisia, että varmaakin oma mäykynen alkaa olla suunnitelmissa. Puhetta oli jo oman kissanvessan hankkimisesta, jotta Mäykysen kuljettamisesta hoitoon olisi mahdollisimman vähän vaivaa.

Flexi-niksi

Herra Mäykysellä on ollut tänään aivan uskomaton vauhti päällä. Kotiin tullessani kissa tuskin pysyi nahoissaan hyppiessään ulko-ovea vasten samalla huutaen suoraa huutoa. Käytöksestä saattoi päätellä, että herra haluaisi ehkä käväistä ulkona. Hieman taikauskoisesti olemme yrittäneet pitää kiinni periaatteesta, että silloin ei ainakaan lähdetä, kun huuto on suurin. Mäykynen voisi vetää siitä valitettavan johtopäätöksen, että ulkoilemaan pääsee huutamalla mahdollisimman kovaa. Toistaiseksi koulutus ei ole näyttänyt tehoavan. Eihän tuollaista yli-innokasta ulkoilijaa kuitenkaan kehdannut lopulta pitää sisällä, joten mäykymisen hieman laannuttua herra sai valjaat päälleen ja raotimme ovea.

Mäykynen on oppinut ulkoilemaan jo ihan mukavasti. Se tuntee lähialueen sallitut ja kielletyt polut ja kiertelee niitä isännän elkein. Ulkoiluttajatkin ovat oppineet, että kissan kulkusuuntaan on turha yrittää liiaksi vaikuttaa, vaan eteneminen on sujuvinta, kun antaa Mäykysen määrätä suunnan ja nopeuden. Sauvakävelijöiltä ja muilta ulkoilijoilta pitää aina yrittää käydä kerjäämässä rapsutukset, missä herran komean täplikäs ulkomuoto selvästi auttaa. Koirille on mukava sähistä ja murista selkä kaarella ja häntä ongenkoukkuna molempien osapuolten nojatessa turvallisesti taluttimiinsa. Koirat yleensä reagoivat Mäykyseen isotteluun yrittämällä tehdä tuttavuutta häntä innokkaasti heiluen.

Tänään kuitenkin oli ryntäilypäivä. Epäilen, että Mäykynen oli kotona odotellessaan opetellut käyttämään Moccamasteria ja latkinut aikansa kuluksi vähintään kahdeksan maitokahvia. Pensaista kuuluvat todelliset tai kuvitellut rapinat innostivat Mäykystä ilmiömäisiin metsästysyrityksiin ja vauhdikkaisiin vaanintapaikkojen vaihtoihin. Mäykynen näyttää kuitenkin oppineen, että pisin järkevä ryntäämismatka on korkeintaan flexin kantaman päässä ulkoiluttajasta. Sen jälkeen juoksulla on tapana päättyä ikävään nykäisyyn. Toisaalta ulkoiluttajakin on oppinut flexinkäytön perusniksin: Täyttä vauhtia normaalin suuntaan siirtyvän kissan perässä ei kannata mennä käsi suorana, vaan talutin tiukasti maata kohti suunnattuna. Silloin narun loppuessa käsivarsi toimii mukavasti iskunvaimentimena, ja kissa pysähtyy pehmeämmin.

Myyrmäki-hallin valot

En ole missään valokuvaukseen liittymättömässä tapahtumassa nähnyt niin paljon hienoja kameroita kuin viime viikonlopun kissanäyttelyssä. Järkkärirunkojen lisäksi kissaharrastajat näyttävät investoineen optiikkaan. Edullisemmin liikkeellä olevat olivat tyytyneet kiinteisiin valovoimaisiin normaaliobjektiiveihin ja välineurheiluhenkisimmillä näkyi isoja vakaajazoomeja. Kuvaajien suosiossa oli erityisesti Canon EF 50mm f/1.4, joita bongasin yhden kissan ympärillä parhaimmillaan neljä samaan aikaan.

Kissaharrastajien kalustovalinnat taitavat olla käytännön sanelema pakko. Näyttelyhalleissa on pimeää, ja ilman valoa ei voi valokuvata. Liikkuvaiset kissat vaativat nopeita valotusaikoja, ja lisäksi etikettiin kuuluu, että näyttelyn tähtiä ei kiusata turhalla salamavalojen välkkeellä. Silloin vaihtoehdoksi jää vain valovoima. Varsinkin arvostelun yhteydessä olisi aika epäkohteliasta alkaa häiritä arvostelukohdetta, mutta vähän ironisesti juuri tuomaripöytien luona tarve salamalle olisi suurin. Viikonlopun RUROKissa pöydät oli sijoitettu salin reunustalle hämärimpään mahdolliseen paikkaan.

Kuvien kannalta salamakielto on harmillinen, koska Myyrmäki-hallin oma valo oli jokseenkin huonolaatuista. Kaasupurkauslamppujen alla ihmiset näyttävät zombieilta ihan paljaallakin silmällä, ja kameran taltioima jälki on vähintään yhtä hirveää. Väärän valkotasapainon voisi korjata helposti, mutta hallivaloilla on lisäksi sellainen ominaisuus, että niiden valon spektri on epätasainen. Sitä ei voi korjata oikein millään. Yksinkertainen ratkaisu olisi harkittu täytesalaman käyttö. Jos haluaa hifistellä, niin välähdyspään eteen voi yrittää laittaa sopivaa kalvoa (esim. Roscon cinegel -sarjasta), niin että salaman valkotasapaino vastaa taustaa. Tällöin etualalla olevan kissan saisi jäkikäsittelyssä oikean väriseksi eikä tausta silti loistaisi vihreänä.

Harkinnan arvoinen ratkaisu voisi olla arvostelualueiden valaisu erikseen kunnollisilla spottivaloilla. Kuumahan siinä valokeilassa päivän aikana tulee, mutta valokuvauksen kannalta hyvän valon lisäksi tuomarikin näkisi kissan värin oikein, ja tuomaripöydät näyttäisivät muutenkin juhlavammilta.

Harjoituksen vuoksi värjätyllä salamalla valaistun pikkubengalin kaunis kuvio. Mallina Anita Alton Maya Gold Suomenlahden eteläpuolelta.

Kissakuvahaaste 78: Vaaleanpunainen

Viikon kissakuvahaasteen aiheena on vaaleanpunainen, ja tämä kuva on harmittavan kaukaa haettu. Kyseessä kuitenkin on herra Mäykynen, jonka lempiväreihin pinkki ei kuulu. Tai rehellisemmin sanottuna se ei kuulu Mäykysen henkilökunnan suosikeihin, joten vaaleanpunaisia virike-esineitäkään ei löydy kuvattavaksi edes näin tarpeen vaatiessa.

Bengalin rotumääritelmää seuraillen Mäykysessä itsessäänkään ei ole kovin paljon valeanpunaista: nenänpään pitäisi olla tiilenpunainen ja polkuanturoiden mustat. Kieli sentään on vaaleanpunainen ja sitä on hyvä käyttää vaikka mustien tassujen pesuun.

Bengaleita RUROKissa

Herra Mäykysen tulevaa näytelmäharrastusta silmällä pitäen kävin tänään kartoittamassa kilpakenttää RUROKin näyttelyssä Myyrmäki-hallissa. Paikalla oli hieno kymmenen yksilön bengaliedustus ja lisäksi noin 700 muuta kissaa.

Tähän kuvaan joutui juttutuulella ollut Lara, jolle onkin ehtinyt jo kertyä kiitettävästi näyttelymenestystä. Tänään neiti poseerasi CACE-sertifikaatin arvoisesti.

Viereisessä häkissä reilun kuukauden Mäykystä nuorempi Leia tyytyi unenpöpperöisenä kurtistelemaan kulmia kuvaajalle.

Seppo puolestaan esiintyi tottuneen letkeästi ja jatkoi matkaa kohti International Premior -titteliä CAPIB-sertifikaatin voimin.

Herra Mäykynen henkilökuntineen onnittelee kaikkia näyttelymenestyksistä.

Kissakuvahaaste 77: Karvat

Kissakuvahaasteessa kaivataan karvoja, ja tällä viikolla Mäykysen vastaus aiheeseen on pelkkä kuva ilman pidempää tarinaa. Herra Mäykysen karvat joutuivat juuri kuvauskohteeksi, kun kissa erehtyi nukahtamaan sohvalle. Herra alkaa olla tottunut salamavalojen välkkeeseen, sillä niistä ei näyttänyt olevan unille mitään häiriötä. Ainoastaan sivulle sojottavien karvojen silittely herätti Mäykysessä refleksin levittää jalat ja kääntää maha ylöspäin vastaanottamaan rapsutuksia.

Kuvassa on Mäykysen pilkullinen vatsanalus, jonka karvojen pehmeys välityy kuvasta kivasti, ainakin kuvaajan mielestä. Harvemmin tulee vaihdettua työpöydän taustakuvaa, mutta ylläoleva otos pääsi nyt siihen tehtävään.

Pakkaus à la Zooplus

Viime viikolla herra Mäykyselle saapui jälleen uusi tarvikelähetys Zooplussasta, ja jälleen kerran Zooplus oli koetellut järkevän pakkaamisen rajoja. Itse asiassa tämänkertainen paketti oli ovelle tullessaan kaikkein lähimpänä hajoamispistettään.

Zooplus on aika edullinen liike, ja kustannusten karsiminen todella näkyy. Koska paketin sisältöä ei varsinaisesti ole sidottu eikä tuettu millään tavalla, ruokapurkit lentelevät kuljetuksen aikana laidalta toiselle. Yllättävän hyvin vuoat ja säilykepurkit kuitenkin näyttävät kestävän ehjinä, vaikka suuri osa tuleekin perille kolhiintuneena. Tämänkertaisessa laatikkossa oli ruokapurkin mentävä reikä pohjassa, mutta onneksi kissanhiekkasäkki tukki reiän sen verran hyvin, että lähetys pysyi pakkauksen sisäpuolella.


Tilausprosessi Zooplussan kanssa käy kuitenkin ihan näppärästi. Kun paketti saapuu, pitää vain listata puuttuvat ja vahingoittuneet tuoteet ja ilmoitella niistä liikkeeseen. Pakettien räjähtäneestä ulkoasusta huolimatta tähänastiset valitusaiheet ovat kuitenkin olleet vain yksi matkalle kadonnut märkäruokapussi ja kolhiintunut ruokakulho. Zooplussasta vastataan parin päivän kuluessa vakiomaililla, jossa pahoitellaan pakkausongelmia ja luvataan välittää viesti pakkausosastolle toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi he kysyvät, haluaako puuttuvista tavaroista hyvityksen rahana vai lahjakorttina. Olemme tyytyneet lahjakortteihin, joiden kanssa ei ole ollut ongelmia.

Olemme pohtineet Zooplussan motiiveja puolivillaiseen pakkaamiseen. Emme oikein usko, että kysymys on osaamattomuudesta, vaan työ on varmaan jostain syystä kannattavinta tehdä näin. Ainakin pakkausmateriaaleja säästyy, ja työtä voi tehdä nopeasti. Jos Zooplussalla on hyvin neuvotellut sopimukset, voi jopa olla että kuljetusfirmojen vakuutukset maksavat matkalla vahingoittuneet paketit, jolloin pakkaamisen puuteet eivät haittaa Zooplussaa lainkaan. Lisäksi jälkeenpäin vaadittavissa korvauksissa on myyjän kannalta se hyvä puoli, että kaikki eivät vaadi niitä. Hyvä pakkaus pitäisi nimittäin tehdä kaikille asiakkaille, mutta korvauksia ei tarvitse maksaa niille, jotka eivät jaksa valittaa.

Kissakuvahaaste 76: Rosvo

Tällä viikolla kissakuvahaasteessa jahdataan rosvoja. Tässä kuvassa herra Mäykynen ei varsinaisesti ole varkaissa, vaan sylissä, mutta herneenpalot ovat silti herran suosikkeja rosvottaviksi. Välillä Mäykysen herneitä syövältä henkilökunnalta unohtuu syötyjen hernepinojen jäljiltä jääneet palkopinot pöydille. Yleensä, kun katseensa kääntää, tai vaikka ei edes kääntäisi, kissa hyppää pää edellä palkokylpyyn.

Mäykysen kiinnostus kasvitieteisiin on toki hienoa, mutta herneenmetsästys aiheuttaa henkilökunnalle jonkin verran ylimääräistä siivousvaivaa. Palkopussiin sukeltaminen on nimittäin vasta ensimmäinen vaihe Mäykysen herneprojektissa. Kun sopiva palko on löytynyt, se tassutellaan ensin lattialle, ahdistetaan nurkkaan ja lopulta piilotetaan sohvan alle. Tämän jälkeen sohvan kulmaa purraan pari kertaa kasviksen saamiseksi uudestaan esille, mistä herneenpalko ei kuitenkaan pelästy, vaan pysyy visusti piilossa. Niinpä Mäykysen on palattava vaiheeseen yksi noutamaan uusi palko.

Ammattirosvon tavoin Mäykysen hernesaalis on siis hajautetusti kätketty eri huonekalujen alle. Vanhoista kätköistä onkin hyvä tylsän hetken koittaessa kaivella esiin ihanasti rapisevia kuivuneita palkoja yhä uudelleen metsästettäväksi.

Ja onhan palkoja ilo pureskella ihan luvankin kanssa.

Ihan pihkassa, osa 2

Tänään Joonakselle käytiin ostamassa Mustista ja Mirristä koirille ja kissoille tarkoitettua Virbac -shampoota, ettei enää Fairylla tarvitse pestä. Myyjä yritti ensin suositella jotain toista merkkiä, joka oli niin edistyksekäs, että se oli tarkoittu vedettömään kuivapesuun. Suhtauduimme kuitenkin hiukan epäilevästi kyseisen shampoon tehoon tällaisessa öljytapauksessa ja purtilö jäi hyllyyn.

Pesutoimenpide sujui yllättävän helposti. Herra Mäykynen ei enää edes yrittänyt karata, vaan oli suihkussa kuin se kuuluisi lähes päivittäisiin rutiineihin. Ehkä Mäykynen oli itsekin kyllästynyt rypsiöljykuorrutteeseensa ja halusi siitä eroon.

Virbac fysiologinen shampoo on kovin hieno tuote: siinä on patentoitu aldehydikompleksitekniikka, A2 keramidia ja välttämättömiä rasvahappoja. Tuotteen myös mainostetaan olevan täysin pesuaineeton! Kenties on siis väärin sanoa, että herra Mäykynen kävi pesulla, vaan kyseessä olikin ehkä shampookylpy? Onneksi Joonas saatiin puhtaaksi, vaikkei pesuainetta käytettykään.

Fööniin Joonas suhtautui yhtä varauksellisesti kuin eilenkin, joten pyyhekuivaukseen oli taas tyytyminen. Sen jälkeen piti vielä kuivatella pari tuntia ennen päivän ulkolenkkiä, sillä henkilökunta ei kehdannut viedä Mäykystä ulkoilemaan ennen shampookylpyä. Joku olisi pian tehnyt ilmoituksen kissaparasta, jonka turkki on aivan kamalan näköinen ja jonka hoito on varmaan muutenkin laiminlyöty.

Ihan pihkassa

Herra Mäykynen teki tänään ulkoilulenkillään lähempää tuttavuutta kuusitukkipinon kanssa. Parin kuusen tutkimisen jälkeen flexin toinen pää alkoi ihmetellä Joonaksen uutta kävelytyyliä, johon kuului tassujen ravistelu aina parin askeleen välein. Anturoiden välistä ei kuitenkaan löytynyt oksanpalaa eikä neulasia, vaan klöntti mömmöä, jonka haju oli hyvin pihkamainen. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että pihkaa oli jokaisessa tassussa ja lisäksi vielä iso klöntti Joonaksen toisessa kyljessä.


Ulkoilu sai jäädä ja siirryimme sisätiloihin puhdistuspuuhiin. Nopea googletus paljasti, että pihka lähtee ruokaöljyllä. Tavallisilla pesuaineilla moista tahmaa on turha yrittää saada pois edes käsistä saatika sitten kissan turkista. Joonaksen tassuille valmisteltiin rypsiöljykylpy ja myös kylki sai öljyhoidon. Pihka lähti ruokaöljyllä uskomattoman helposti, ja henkilökunta ehti olla hetkellisesti ilahtunut nopeasta ongelmanratkaisustaan. Valitettavasti ongelma oli vasta puoliksi ratkaistu, koska turkki oli nyt öljyssä. Yllätys, yllätys, öljy ei lähde karvoista vain vesihuuhtelulla. Mitään kissashampoota meillä ei ole, koska kissan pesu ei aiemmin ole ollut ajankohtaista. Google oli jälleen käytössä ja koska persialaisten pesuun voi käyttää Fairya, päättelimme, että se sopii myös bengalin pesuun.

Normaalisti Joonas vilahtaa kylpyhuoneeseen heti kun vain mahdollista ja käy kaivelemassa lattiakaivoa, vessanpönttöä ja hilluu pitkin ammeen reunoja. Ilmeisesti öljykylvyssä oli kuitenkin ollut jo riittävästi kestämistä ja herra Mäykynen katsoi viisaimmaksi paeta kylpyhuoneesta. Loppujen lopuksi Fairy kuitenkin saatiin vaahdotettua turkkiin ja ihmeellistä kyllä, myös huuhdeltua pois. Pesun jälkeen herra Mäykynen näytti — niin, miltäs muultakaan kuin — märältä kissalta. Persialaisten pesuohje sisälsi myös föönausohjeen, mutta bengalien pesuun föönaus ei selvästikään kuulu. Sitä yritettiin, mutta hiustenkuivaajan hurina aiheutti Joonas-paralle vielä paljon pahemman sätkyn kuin pesu. Tyydyimme siis vain pyyhekuivaukseen.


Myöhemmin illalla osoittautui, että pesun seurauksena pahimmat öljyläntit olivat turkista poistuneet, mutta kokonaisuudessaan Joonas näyttää oikeastaan entistä kurjemmalta. Nyt koko turkki on tasaisesti kuorrutettu pienellä öljykerroksella. Herra Mäykysen pesukiintiö on tältä päivältä varmaan jo ylitetty, mutta näyttää todennäköiseltä, että uusintapesu odottaa jo huomenna. Joonas on ahkerasti itsekin siivonnut turkkiaan, mutta tulokset eivät ole olleet erityisen näkyviä. Onneksi ei ole näyttelyitä lähitulevaisuudessa. Voisi tuomarilla olla jotain sanottavaa herran rasvakampauksesta.

Hurmaava herrasmies

Herra Mäykynen oli viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa hoidossa. Hoitopaikkaan matkustus oli vastenmielistä: Mäykynen protestoi ankarasti, että joutui taas matkustamaan hurisevassa peltilehmässä. Onneksi tällä kertaa matka oli lyhyt. Joonas jätettiin hoitopaikkaan ruoka- ja lelukassillisten kanssa. Jo ennen vakihoitoväen paikalta poistumista herra Mäykynen oli yrittänyt maistella paria viherkasvia ja pestä keittiön lattian vesikuppinsa sisällöllä. Toimeliaisuus kunniaan!

Vakihoitoväki oli hieman huolissaan Mäykysen mahdollisista tempauksista ja projekteista. Hoitopaikasta kuitenkin viestiteltiin, että kaikki meni loistavasti. Mäykynen on aivan ihana! Kissanhoitaja oli ollut aivan otettu, kun paikkoihin tutustumisen jälkeen Mäykynen oli hypännyt syliin pörisemään ja vielä kaiken lisäksi innostunut polkemaan tassuillaan hoitajan naamaa. Herra selvästi osaa esittää vieraille vain parhaita puoliaan. Edes hoitajan jalkoja ei oltu kynsitty.

Sunnuntai-iltana koitti kotiinpaluun aika. Huomasimme, että Joonaksen innoittamana hoitopaikan sisustusta oli hiukan muuteltu. Kukat oli siirretty ikkunalaudoilta ja pöydiltä korkean kaapin päälle ja olohuoneen lattialle oli rakennettu pienestä pöydästä ja pussilakanasta Joonakselle vaanimispaikka. Herra Mäykynen oli kuulemma ollut sängyn petauksen aikana niin kiinnostunut pussilakanasta, että herralle oli annettu sellainen kokonaan omaan käyttöön.

Vaikutti siltä, että herra Mäykynen viihtyi hoitopaikassaan erinomaisesti. Paluumatka oli sen sijaan taas yhtä tuskaa ja autoilua protestoitiin ankarasti: MIAA, MIAAA, MIAA!

Herra Mäykystä odotetaan jo innolla uudelle vierailulle. Onhan Mäykynen niin hurmaava!